keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Korpputukalle pelastus?

Aivan kertakaikkisen nappi ajoitus oli kampaamokäynnillä tänään. Hamppukasan alta onnistuttiin saksimaan esille suht menokuntoinen tukka. Ja aikamoisena stressipallona Sannan tuoliin istunut naisihminen poistui paikalta kuin uutena ihmisenä.

hoitsikat

Samalla tavalla, kuin ensilumi aina yllättää autoilijat, minut yllättää syyskylmien karmea vaikutus hiuspehkooni. Hitsi! Tähän kun vielä lisäsin KMS:n jo aiemmin itselleni täysin katastrofiaineeksi toteamani suolavesisuihkeen, riitti viikko, ja suht kivan kuntoinen tukka oli kasa kuivaa kortta pään päällä. Voi hitsi taas. Lisäksi kampaajani Sanna valaisi, että myös kortisoni ja antibiootit vaikuttavat hiusten kuntoon liki samantien, ja niitähän tässä on tullut reilu kuukausi napsittua aamiaisen, lounaan ja päivällisen ohessa. Että hitsinhitsinhitsi

Nyt siis tiedustelenkin, onko jollakulla teillä ensikäden tietoa ja kokemusta jostain ihmeitä tekevästä, kosteuttavasta tehohoidosta? Erityisesti, jos omaat luonnonkiharan/taipuisan ja kuivan hiushässäkän, toimivien tuotteiden tiedot ovat nyt kultaa kalliimmat. Itse olen kokeillut mm. Redkenin ja Kerastasen tehohoitoja monessa sortissa, Kerastase toimi ehkä aavistuksen paremmin, mutta on vähän hankala kaksine tuubeineen ja odotusaikoineen noin perussuihkuhommien yhteyteen. Yhden purnukan ihmeaine, missä lienet, tervetuloa kylppäriini.

45 kommenttia:

  1. Hei! Itselläni samanlainen tukka ja toimivaksi latvasuojaksi olen ainakin itse saanut todeta kookosöljyn (tämän siis, mistä hypetetään kaikkialla). En ole kokeillut naamiona, mutta sellaisenakin toimii. Itse suihkun jälkeen laitan v-ä-h-ä-n latvoihin ja aamulla ne kiiltelee kilpaa syysauringon kanssa. :) Öljy toimii myös naamassa kuin häkä! ;) Hinta ei paha, 300g purkki reilu 8e. Ja jos kookoksen hajua vihaa, suosittelen silti kokeilemaan. Aidon kookoksen tuoksu jotain ihan muuta kun synteettisesti tuotettujen.

    Nimimerkillä Entinen kookoksen vihaaja henkeen ja vereen

    VastaaPoista
  2. Mulla on hennot ja luonnonkihartuvat hiukset, paras kokeilemani hoitoaine on ollut Davinesin Love, ihana! (samoin se shampoo) Plussaa kauniista pakkauksista.

    VastaaPoista
  3. Hiusasiaa: Tigin tehohoidot ovat hyviä suomalaiseen, kuivuuteen taipuvaan hiukseen. Ainakin itselläni toimii hyvin. Esimerkiksi Dumb Blonde niminen hoitotökötti kerran viikossa käytettynä pitää kuivuuden hyvin loitolla.

    Sitten olisin kysynyt ihan muusta: Saapuiko Siilo koskaan kotiinne ja löysikö se oman paikkansa jostakin? Itse olen kovasti samaista ihanuutta ollut vailla ja harkinnut jo varmaan vuoden päivät, mutta vielä en ole hankkinut. Oletko ollut tyytyväinen käyttäjä?

    Kiitos jo etukäteen vastauksista!

    -Heli

    VastaaPoista
  4. Itselläni on luonnonkiharat ikuisuuden blondatut hiukset ja ilman hyviä aineita lopputulos vastaa huopatossua. Uusin ja ihan paras löytöni on PUREOLOGY supersmooth elixir. Kyseessä on hiuksiin jätettävä öljymäinen hoitoaine. Samasta sarjasta kannattaisi kokeilla tietty myös shampoota ja pois pestävää hoitoainetta, mutta jos haluat yhdellä aineella kokeilla niin ehdottomasti tämä smoothing elixir. En itsekään usko silmiäni, kuinka sileät ja pehmoiset hiukset korppukasastani tulee tällä tuotteella. AIVAN MAHTAVA!

    VastaaPoista
  5. Mun hiuksiin toimii erinomaisesti Joicon Instant Hydrating Treatment! Päivittäishoitoaineena yllättävän hyväksi on havaittu XZ Xylitol-hunaja, se on niin halpaa että voi lutrata hyvällä omallatunnolla enemmänkin! :)

    VastaaPoista
  6. sun tukka nayttais olevan kasitelty (vari, raidat jne) joten suosittelisin ensin paikkaamaan rakennetta. sen jalkeen se kykenee pitamaan kosteuttakin paremmin.
    en tieda mita oot redkenilta kokeillu, mutta itse asiakkaille ja omallekin kuontalolle oon parhaimmaks todennu redkenin extreme -sarjan. 3 tuotetta; cat spray (proteiinisuihke), hoitoaine ja antisnap-'jatettava hoitoaine' tekee ihmeita jo ekalla kerralla... ja kuukauden paasta tukka on kun uus.
    ongelma nimittain kasitellyn hiuksen kanssa on, etta varien aiheuttaman vauron takia se ei pysty pitamaan kosteutta sisallaan vaikka sinne sita kuinka paljon suoltaiskin. kun rakenteen saa kuntoon (proteiinia!!!) kykenee se myos pitamaan kiinni kosteudesta.

    VastaaPoista
  7. luulen, että jokin öljy voisi auttaa. suhtaudun melko skeptisesti tigin tuotteisiin, koska ne saavat päänahkani kuumottamaan ja kutisemaan (ok, en ole kokeillut kaikkia, mutta ne, mitä olen kokeillut).

    VastaaPoista
  8. Oma kuivuuteen taipuva luonnonkihara pehkoni on (myös parin eri kampaajankin mukaan) varsin hyvässä kunnossa sen jälkeen kun luovuin jokapäiväisestä pesusta. Eli sen sijaan, että tunkisit kuontaloosi lisää kemikaaleja, suosittelen kokeilemaan niiden vähentämistä. Hiuspohja ei tarvitse shampoopesua läheskään joka päivä, pelkkä vesi tai hoitoaine riittää hyvin ja shampoopesu kerran-pari viikossa. Alkuun tietenkin menee muutama viikko, että hiuspohja tottuu siihen, ettei sen tarvitse puskea talia jatkuvasti kompensoimaan kuivattavia shampoopesuja. Ällötys ei kuitenkaan ole niin paha, kun muistaa harjata hiuksia paljon.

    VastaaPoista
  9. I May Say suosittelee Lushin (liike löytyy City-käytävältä) palashampoota (?!) ja hoitoainetta (purkista).
    Ennen kuiva päänahka oireili heti, kun talooyhtiön naksautettiin lämmitys päälle. Nyt hiukset on ilmavat, taipuisat ja muutenkin kivantuntuiset; eikä kuiva päänahka kiusaa lainkaan.
    Lushilta löytyy aineksia moniin eri ongelmiin. Osta pienet satsit ja kokeile! (niin, muuten olin itsekin erittäin epäluuloinen ensialkuun, mutta tulokset puhuvat puolestaan)

    Muotoilutuotteista käytän edelleen sekaisin Tigin Superstar'ia ja Davines'n jotain mönjää sekä Paul Mitchellin clean gel'iä; kaikki hyviä luottotuotteita.

    VastaaPoista
  10. Niin ja hei, vielä yksi "ihana" kotikonsti:

    lämmitä 1/2 dl oliiviöljyä (hyvälaatuista) kädenlämpöiseksi ja hiero päänahkaan. anna vaikuttaa niin pitkään kuin kehtaat olla limanuljaskan näköisenä. hiero päänahkaan shampoo (ns kuivapesun tavalla), huuhtele lämpimällä vedellä. pese vielä kerran shampoolla.

    hiukset ja hiuspohja tuntuu taivaalliselta tuon jälkeen!

    (samalla kun läträät oliiviöljyn kanssa, sekoita toiseen kippoon sitä lämpöistä oliiviöljyä ja karkeaa merisuolaa. ja kuori vartalo em mönjällä hiustenpesun yhteydessä).

    lopputuloksena taivaallisen raikas ja ihana vartalo!

    VastaaPoista
  11. Ja mä suosittelisin Biosilkin silkkitippaa.

    VastaaPoista
  12. Hei, sinulla on erittäin kaunis väri, saanko kysellä missä kampaajalla käyt? Älyttömän hyviä hiusvinkkejä muilta kommentoijilta, eiku kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  13. Oma kampaajani on suositellut minun luonnostaan taipuville, värjätyille ja päivittäisestä lämpökäsittelystä kärsiville hiuksilleni Sebastianin Potion 9 jätettävää hoitsikkaa. Itse en ole vielä kyseistä tuotetta kokeillut, kun niin montaa purkkia ja purnukkaa jo kaapeista löytyy, mutta on seuraavana ostoslistalla. On kuulemma "laiskan ihmisen hiusten hoitoaine" eli kuulemma vain tämä yksi tuote riittäisi hiuksiin jätettäväksi, no mene ja tiedä :)

    VastaaPoista
  14. Oma suosikki on Paul Mitchelin super strong treatment. Tehohoito myydään tuubinmallisessa pakkauksessa, pinkit yksityiskohdat :) Samaan sarjaan löytyy myös shampoo ja tavallinen hoitoaine jos en väärin muista.

    VastaaPoista
  15. No niinpä! Rasittavaa! Tuohan vaikuttaa varsinaiselta tehopommilta. Menee siis heti harkittavien listalle :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  16. Heti kiinnostuin etenkin tuosta Kerastasen yönylihoidosta! Sehän vaikuttaa veikeältä -tosin pesen hiukset iltaisin, ja ilmeisesti se pitää pestä sitten aamulla pois? Sama täällä, Kerastaset on peruspohja, jolle testailen muita -KMS:ltä olen löytänyt muutaman huipputuotteen. Ja juu, tuo vaihtelu tekee tosiaan terää, tosin itse olen ymmärtänyt, että se johtuu vuodenaikojen vaihtelun aiheuttamasta rasituksesta kuin kyllästymisestä? Tiedä häntä, hyvät vinkit annoit, kaunis kiitos!

    VastaaPoista
  17. Mistä Davinesia saa? Muistan ihailleeni niitä sun kylppäripostauksessa,ne purkit oli tosiaan tyylikkäät! -Meidän kammokylppäriin ne sopii yhtä hienosti kuin solmio sialle, mutta eihän se onneksi tehoa vähennä ;)

    VastaaPoista
  18. Tuota Dumb Blondea muistelenkin joskus kokeilleeni! Tosi moni tuntuukin vannovan Tigin nimeen -omaan käyttööni on jäänyt sieltä turkoosi kiharasuihke, tosin nyt kun aerosoleja ei enää shippailla Suomeen, sitä ei varmaan tule hankittua. Ihana tuoksu noissa on!

    Ja kyllä, Siilo saapui! Se on aivan mahtivekotin, päivystää keittiön ovensuussa. Voin siis lämpimästi suositella, enää ei ole avaimet tms hukassa!

    VastaaPoista
  19. Tuopas kuulostaa mielenkiintoiselta, mulle ihan vieras merkki ja aine! Aion ehdottomasti googlettaa ja tutustua! Kiitos kovasti!

    VastaaPoista
  20. Voi mä muistan Joicon, hyvä ystäväni käytti sitä joskus uskollisesti! Itse kokeilin joskus siirtyä markettituotteisiin noissa päivittäistuotteissa, mutta onneton menin ja sain kauhian kutinan useasta merkistä, joten palasin takaisin vanhaan tuttuun -en vieläkään tiedä, mistä se johtui, mutta en uskaltanut jatkaa kokeiluja. Uskon silti, että markettituotteissa on todella toimivia vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  21. Olen kuullut tuota samaa -voisikohan se johtua tuoksuaineista, se kun on suhteellisen voimakas?

    VastaaPoista
  22. Justiinsa noin olen itsekin aavistellut! Tuolta Kerastaselta onkin siis käytössä normaalishampoona ja hoitoaineena juuri paikkaavat tuotteet. Raidat tosiaan löytyy, väriä ei, mutta ilmeisesti se onkin sitten tukallekin kovempi juttu. Extreme-sarjaa muistelenkin joskus kokeilleeni, cat spraytakin, jos oli sellainen pieni pullonen? All softista tykkäsin erityisesti jätettävästä hoitoaineesta, jota käytin tosi pitkään pesun jälkeen! Kiitos asiantuntevasta kommentista, siitä on varmasti hyötyä monelle :)

    VastaaPoista
  23. olen kokeillutkin tuota muutama vuosi sitten! Ja arvaas, mulla oli huono onni, nimittäin pesuvälin pidentäminen ei vaikuttanut melko pitkälläkään aikavälillä ollenkaan tuohon rasvoittumiseen. Tosi kiva kuulla, että sulla on toiminut :) Mutta en onneksi joudu pesemään joka päivä hiuksia, vaan joka toinen riittää, toisinaan jopa joka kolmas. Toisaalta mieto tai/ja laadukas shampoo ei kenties ärsytäkään päänahkaa niin kovin kuin voimakkaampi?

    VastaaPoista
  24. I May Sayn suosittelu otetaan vastaan :) onko se palashampoo muuten ihan hirveän hajuista? Erehdyin sellaista yhtä palasta nuuhkaisemaan, ja voi hurja :D Ja taas uusia juttuja, Davineskin on upouusi juttu mulle! Superstar olikin juuri se yksi lempparituotteistani, sellainen kiharaspray. Jättebra!

    VastaaPoista
  25. Hihii, voi kun saisinkin aikaiseksi :D Ajatuksen tasolla toimii ihanasti, ja voin vain kuvitella tuon kuorinnan lopputuloksen, voi että! Mutta tosiasia taitaa olla, että lapsi vaatii suihkusta sisään-ulos viidessä minuutissa, ja silloin harvoin kun olisi aikaa, en ikinä muista testailla tuollaisia. Hö!

    VastaaPoista
  26. Kiitos kovasti! Käyn City Hair Sanna Furulla Kalevankadulla ja omistaja-Sanna on kampaajani jo yli 10 vuoden ajalta! Tosiaan ihan mielettömiä vinkkejä, harmi kun ei voi heti kokeilla kaikkea :D

    VastaaPoista
  27. Prefecta heippahei! Kiva kuulla susta! Kiitos vinkistä -mistäs kummasta silkkitippaa saa?

    VastaaPoista
  28. Hihii, ainakin nimi on jo aivan täydellinen -just jotain sellaista olisi nyt hakusassa :) Kiitos paljon vinkistä!

    VastaaPoista
  29. Ai ihana, just tuollaisia juttuja kaikkien kosmetiikkahommien pitäisi olla :) Yks tuote, ja sillä selvä! Itse olen kokeillut vuoooosiiaaaa sitten Potion 7:aa -onkohan tuo siitä parannettu versio :)

    VastaaPoista
  30. Itselläni on kuivat ja taipuisat hiukset, ja talven tullen kuivuus ja kutina tuntuu ihan päänahkaa myöten. Käytän siis Paul Mitchelin Super Strong -sarjan shampoota sekä hoitoainetta, vahvistaa ja kosteuttaa hyvin ainakin omaa hiustani. Talvella vuorottelen hoitoainetta Mitchelin Lemon SageThickening Conditioner'n kanssa, joka poistaa hiuksista sähköisyyttä. Mitchelillähän on muuten myös oma Moisture-sarjakin, jota en tosin ole kokeillut.

    Lisäksi laitan vielä satunnaisesti hiuksiin WWW Infinité Moisture Repair Intensive Mask -tehonaamion, joka on tarkoitettu kuiville, värjätyille ja käsitellyille hiuksille. Näillä olen pärjännyt =)

    VastaaPoista
  31. cat spray on joo sellanen sininen spray-pullo joka on maailman arsyttavin kayttaa kun sita yrittaa suihkussa ruikkia marilla kasilla tukkaan. vahan vaikee tuote ellei tieda todella mita sen kanssa tekee.
    koska se on pelkastaan rakennepaikkaava, ei se esim kosteuta joten itsellaan jattaa tukan ihan jarjettomaks korpuks jos sita ei 1) huuhtele kunnolla pois 2) seuraa kunnollisella hoitsikalla. mutta jos muistaa noi molemmat kaks asiaa ja jaksaa taistella sen pullon kanssa (oikeesti jonkun tuotekehittelijan totaalinen aivopieru) niin tulokset on aarimmaisen palkitsevia. vaikka ei kayttais ees redkenin omaa hoitsikkaa niin kannattaa harkita kuitenkin ton ostoa.
    anti-snap on taas aarettoman hyva jos tukka on jo siina pisteessa etta alkaa katkeilemaan latvasta. se jattaa tukan iha yhta pehmeeks kun all soft mutta myos suojaa sita just tolta katkeilulta.


    kyllapas nyt hehkutan mutta oikeesti en tieda parempia tuotteita kasitellylle, kuivalle tai muuten vaan heikossa hapessa olevalle tukalle joten pakko vahan paasata.

    VastaaPoista
  32. Kuulostaa tosi hyvältä tehosetiltä tuo sinun talvirutiinisi. Ja tukkasi on ihan samantyyppinen kuin mulla, mutta itselläni on tainnut olla moukan tuuria, kun päänahkoja jaettiin, se ei ainakaan vielä ole talvesta ärtyillyt. Ilmeisesti tuota Mitchelliä saa Sokoksista, ellen ihan väärin ole huomannut? Kiitos kovasti vinkistä, tämä oli kerrassaan hyödyllinen!

    VastaaPoista
  33. Moikka. Kosteuden puute on täälläkin ongelmana. Mulla on todella pitkät hiukset ja hoitoaineet ovat todellakin tarpeen.
    Vaihtelen tuotteita aikalailla käytössä tällä hetkellä TIGI, Paul Mitchell, Wella Lifetex, Disp core, L'oreal expert ja Swarzkopf Bonacure. Naamioista mielestäni Wella Lifetx Extra Rich Selfwarming Mask, joka on nopea käyttää, lämmittää ihanasti päänahkaa ja jättää pehmeät sileät hiukset. Eikä hintakaan ole paha. Toinen käyttämäni on Bonacuren värjätyille tarkoitettu, mutta se ei ole yhtä hoitava kuin Wella. Naamion laitan ehkä 2-3 krt kuussa.
    Paul Mitchellin (Tee tree ja Colour Care) ja TIGIn shamppot ja hoitoaineet ovat vakikäytössä ja välillä (ehkä joka kolmas/neljäs pesu)käytän sitten hoitavampia eli Disp Core Deep Repairin tai L'oreal expert absolut repair shampoo + hoitoaineyhdistelmää.
    Lisäksi käytän aina jätettävää suihketta (Paul Mitchell Colour care tai Bonacuren) sekä latvahoitoa (Wellan Lifetex extra rich hair ends elixir)

    Muita kikkojani ovat se etten föönaa juuri koskaan ja pesen vain 2 krt viikossa. Tiedän molemmat on hankala toteuttaa. Mutta tuo pesujen vähentäminen on selkeästi tehnyt hiuksilleni hyvää.

    Toivottavasti tästä oli jotaon apua.

    VastaaPoista
  34. No sitten ollaan oltu ihan samassa tuotteessa :D Superpaljon kiitoksia tästä, nyt tiedän ainakin, mikä on yksi hankintalistalle pääsevä juttu!

    VastaaPoista
  35. Joico K-PAK Deep-Penetrating Reconstructor on todella kehuttu rakennepaikkaava tuote. Itse yritän muhitella sitä noin kerran viikossa muutaman tunnin suihkumyssyn alla, ja sen tehon todella huomaa! Mulla on taipuisa/luonnonkihara, käsitelty ja suht kuiva hius, eli voisi kuvitella tuon sopivan sullekin. :)

    Minäkin suosittelisin myös jätettävää hoitoainetta ja latvasuojaa. Itsellä on jätettävänä L'Anzan Hair Repair -sarjan jätettävä ja latvasuojana Joicon K-PAK-sarjan jätettävä. Tykkään molemmista, vaikka kumpikaan ei ole samanlainen must have -tuote kuin tuo Deep-Penetrating Reconstructor. :)

    VastaaPoista
  36. Heipä hei!

    Bongasin blogisi eilen ja täytyy sanoa, että onni potkaisi! Aivan mahtavaa luettavaa ja aivan uskomattoman kaunis bloggari.
    Tekstiäsi on mukava lukea, se on niin sujuvaa ja kauniisti kirjoitettua, unohtamatta kuitenkaan pitää pilkettä silmäkulmassa. Olet ihanan luonnollinen ja raikas ja tyylisi kolahtaa täysillä!

    Mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja perheellesi. :)

    VastaaPoista
  37. Sokokselta tosiaan löytyy, mutta itse tilasin tuon shampoon ja hoitoaineen viimeksi netistä Fruugon kautta, tuli nimittäin puolet halvemmaksi =)

    VastaaPoista
  38. heippa kaunotar,

    lushin palashampoo tuoksuu ihan hyvälle. itse en esim pidä lainkaan tigin voimakkaan tuoksuisista tuotteista; ne kun suorastaan löyhkäävät :o mutta lushin palashampoo on raikkaan tuoksuinen.

    niin ja mitä oliiviöljyn kanssa läträämiseen tulee, teen niitä hoitoja etäpäivinä. puhelinpalaverit on onneksi toistaiseksi kuvattomia :o

    VastaaPoista
  39. No mä vähän epäilinkin, että se ei VOI olla sen tuotteen oikea tuoksu! Mikä lie susiversio :D Ja hahaa, mä hihittelen itsekseni kun ajattelen pitäväni puhelinpalaveria kääriytyneenä kaikenmaailman naamioihin ja hiushoitoihin, sellaiset pinkit varvaslevittimet varpaissa ja kenties hoitojen sijaan kuitenkin paplarit päähän :D

    VastaaPoista
  40. Voi miten tuli kiva mieli hurjan kauniista sanoistasi! Piristyin ihan melkein jopa liiaksi näin nukkumaanmenon kynnyksellä :) Kivaa kun löysit tänne!

    VastaaPoista
  41. Juu, nettikauppa se on, joka kannattaa omassa kukkarossa :) Itse suosin yleensö Lookfantasticia, feeluniqueta ja cheapsmellsiä -jos et ole tutustunut, kannattaa kurkata! (muista kahden vikan kohdalla tilata kerralla alle tullirajan :)

    VastaaPoista
  42. Kiitos vinkistä! (mahdatkohan olla exluokkakaveriheidi, sitten iso hali ja heippa vielä lämpimien kiitosten kaveriksi :) Mulla on kanssa aina joka pesun jälkeen peräti kaksi jätettävää hoitsikkaa: keltaisuutta poistava kms:n blondihiuksille tarkoitettu+saman merkin selvityssuihke. Ihan hyvä perussetti. Mutta tuota Joicoa pitää nyt kovasti harkita!

    VastaaPoista
  43. Kuuri kalanmaksöljyä sisäisesti auttaa takuu varmasti.=)

    VastaaPoista
  44. Kiitos vinkistä kovasti, mutta ihme kyllä mulla ei sekää ole puolessa vuodessa auttanut! Menetetty tapausko lienen, snif :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Kommentit ovat mitä lämpimimmin tervetulleita ja toivottuja :)