sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Ne siistimmät vaatteet

Syksyn tullen meidän perheellä on luvassa monia kivoja juhlia, joihin lapsikin on kiva pukea vähän siistimmin. Olen harmitellut aiemmin sitä, että juhlamekoille ei kuitenkaan ehdi tulla montaakaan käyttökertaa, sillä kesäjuhlaan ostettu mekko on usein syksyllä jo auttamatta liian pieni, ja näin mennään vuodenajasta toiseen. Tästä viisastuneena ajattelin tällä kertaa soveltaa tytölle samaa systeemiä kuin omillekin juhlaromppeilleni: sellaista, joka taipuu asusteita (tytön tapauksessa sukkiksia ja kenkiä vaihtamalla) moneen menoon. Tärkeintähän juhlaan pukeutuessa on, että viihtyy vaatteissaan, oli sitten iso tai pieni nainen kyseessä!

uudetvaatteet

H&M:stä löydettiin eilen suloinen farkkumekko, josta tyttö tykkäsi niin paljon, että se jäi heti sovitettaessa päälle. Kuvassa mekko on niiden vähän arkisempien osasten kaverina; ratsastushenkiset paksua trikoota olevat leggarit ja poikien puolelta ostettu kashmir-neuletakki toimivat ei-niin-isoissa juhlissa. Kun mekon seuraksi vaihdetaan harmaat sukkikset ja mustat lakeriballerinat, ja jos tukkaan vielä solmitaan samettirusetti, tulee koko asusta ihan toisennäköinen, ja se sopii isompiinkin juhliin.

8 kommenttia:

  1. Suunnitelma kuulostaa hyvältä. Hih.
    Poikien neuletakin voisin käydä kotiuttamassa niin pojalle kuin tytöllekin. Näyttää niin kivalta. Todellako cashmiria?

    VastaaPoista
  2. Ihania löytöjä! :-) Juuri noin kannattaakin ajatella, kun on hankkimassa lapselle vaatteita. Joskus se vaan unohtuu, kun näkee jotain tosi ihanaa. ;-D

    Tuliko muuten se mun paketti jo perille?

    VastaaPoista
  3. Juu, ja vielä 100%! Näitä oli tyttöjen osastolla myös vadelmanpunaisena. Niin pehmeä ja mukava, että en voinut olla ostamatta, vaikka ihan oikeastihan lastenvaatteissa kashmir on ehkä järjettömin mahdollinen vaihtoehto :D -Mietin, että välivilliksenä se ei kuitenkaan joudu niin alttiiksi tahroille, etteikö pääsääntöisesti tuulettamalla selviäisi ja pesulla sitten harvemmin.

    VastaaPoista
  4. Tuli, kiitos ihana! Laitoin terkut sulle sinne maksulomakkeen puolelle, mutta olisi pitänyt tottakai laittaa vielä meilikin! Tuli, täydellinen,ihana, onnellinen olio täällä päässä, kiitos vielä kerran!
    Ja aivan, joskus sitä vie ihastus mennessään, mutta niin saa viedäkin :)

    VastaaPoista
  5. Oijoi, tää tykkää kovasti;-) tuo kasmirvillatakki on ihan "pakko saada" meidänkin pojille, miten mä en tuollaisia koskaan löydä siellä käydessäni? Just kävin pari päivää sitten täydentämässä hyväksi havaittuja kalsari-ja sukkaosastoa, katselin kyllä muitakin vaatteita mutta en nähnyt kuin perinteistä farkku-toppis-kuviopaita tyyliä!

    Mukavaa alkavaa viikkoa!
    ps. ja mä oikein odotan sitä sun Lanvin-postaustasi, muistathan Ihanainen?!

    VastaaPoista
  6. Taidan mennä minäkin vilkaisemaan tota kasmirvillatakkia... Kiitos vinkistä :D

    VastaaPoista
  7. Kannattaa :) Ohut se on, eikä lapselle mitenkään paras mahdollinen matsku, mutta niiiiin suloinen ja pehmeä! -Eikä todellakaan hinnalla pilattu, n. 15€!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Kommentit ovat mitä lämpimimmin tervetulleita ja toivottuja :)